Sijainti ja yhteystiedot

Matti Toivonen kertoo

”Talonpojanmuseo syntyi tarpeesta saada maaseudusta vieraantuneet ihmiset palaamaan juurilleen.
Meillä oli kivinen tontti 8-tien varrella johon aloimme tuoda ostamiamme vanhoja rakennuksia lähiseudun pitäjistä. Ajattelimme elävöittää matkailualuetta elävillä eläimillä, jotka sopivat mainiosti vanhaan luonnonmukaiseen maatalousmiljööseen.

Ensiksi laitoimme tilat eläimille. Vanha navetta Leppälaaksosta, talli Haitalta, riihi Järveltä, paja Ruotsalolta, lampolat ja tilat vuohille eri paikoista Kälviältä auttoivat alkuun. Mutta ruokahalu kasvoi ”syödessä”, tarvittiinhan museokylässä kauppa ja koulu. Kaupan yhteyteen tuli 1700-luvun lopun Lassilan kelloverstas sekä Junnolan valokuvaamo. Koulu kuvaa omaa kouluaikaani 1940-luvulta.

Eränkäynti on ollut aina lähellä sydäntäni ja seuraavaksi siirrettiin vanha rakennus Nissiltä erämuseoksi. Valmiiksi vuosikymmenien aikana kerätyt erätavarat metsästys- ja kalastuspuolelta saivat suojakseen tunnelmallisen rakennuksen. Jatkona seurasi eräpolun rakentaminen lähimetsään: Viitisenkymmentä aitoa pyyntimenetelmää ovat monen nuoremman ja vanhemman mielenkiinnon kohteena.

Sukumme puualan ammattilaisuus puolestaan pääsi esille saatuani ostaa isoisäni 100 vuotta vanhan puusepäntehtaan koneet Kaustiselta. Kokonaisuus puurunkoisine koneineen ja välivaihtoineen on vaikuttava kokemus työnäytöspäivinä.

Naisten käsityötilat Antintuvassa ovat oma nähtävyytensä. Siellä voi seurata karstausta, kehräystä, kutomista ja langanvärjäystä. Tuvassa on myös monia aiheeseen liittyviä näyttelyitä, mm. paperi- ja räsymattoja, vanhoja asusteita ja kalusteita.

Miesväen mielenkiinnon herättää tien varrella näkyvät vanhojen autojen ja traktorien rivistöt sekä konemuseon suojissa olevat maatalouden vanhat voimakoneet, jotka tuovat mieleen monia muistoja menneiltä vuosikymmeniltä.

Perinnetyönäytökset museokylässä kiinnostavat nuoria ja vanhoja. Tervanpoltto oli ennen elinkeino, jota Pohjanmaalla harrastettiin varsin suuressa mittakaavassa. Savitiilien teko oli jokakesäinen tapahtuma monilla kylillä, joissa oli rakennustoimintaa. Seppä oli kylällä tärkeä ammattimies, jota tuli arvostaa ja kunnioittaa. Päreenhöyläys ja kattaminen ovat luonnollisia töitä, kun on perinteisistä rakennuksista kyse.

Limukkatehtaan näytöksissä ei ole maistelijoista puute; sama juttu on leipurin tuotteiden kanssa. Nämä ja monia muita näytöksiä 50 rakennuksen museokylässämme on tehty, ja mainittakoon, että perinnenäytökset on videoitu ammattitaidolla tuleville sukupolville nähtäviksi.

Kun unelmista tuli totta
Muistan aina ne onnelliset lapsuuden ajat, kun Kälviänjoen pienessä saaressa hoitelin kaniperhettä, jonka olin saanut hankituksi äitini suosiollisella avulla. Silloin tunsin niin suurta riemua siellä saarella, että hoivaamisen lomassa lauloin kaikki pyhäkoulussa oppimani laulut. Myöhemmin vartuttuani jouduin opettelemaan kaikki karjanhoitoon ja maatalouteen liittyvät työt pienellä maatilallamme.

Sotien jälkeinen maatalous oli varsin vaatimatonta hevosaikakautta, elettiin lähes omavaraisesti. Karjasta saatiin maito, voi, juustot, lihat ja nahoista jalkineet, vällyt, hevosvaljaat ja paljon muuta. Maata viljelemällä saatiin leipä- ja puuroaineet ja pellosta perunat sekä juurekset ja karjalle rehut talvea varten. Metsästä saatiin polttopuut ja tarvepuut, joista tehtiin kaikki talossa tarvittava: reet, kärryt, rakennukset, huonekalut ja monenlaiset muut tarpeelliset esineet. Rahaakin silti tarvittiin vaatteisiin ja erilaisiin ruokatarpeisiin. Sokeri ja kahvi olivat ylellisyyttä, mutta niitä hankittiin aina korttiannoksen verran ainakin vierasvaraksi.

Muistan aina, kuinka kovan työn takaa äitini hankki rahaa suuren perheen tarpeisiin. Meillä oli pitkään ollut kasviviljelyä pihapiirissä joenrannassa ja äiti kävi Kokkolan torilla myymässä porkkanoita, punajuuria, tilliä, persiljaa, kaalia, herneitä ja monia muita lajeja. Illalla kasteen aikana otettiin kasvit maasta kasseihin ja laatikkoon pyörän jopparille ja aamulla varhain piti polkea torille aamu seitsemäksi. Sitä ennen äidin piti lypsää käsin lehmät ja laittaa jotain aamiaista perheelle. Ajomatkakin mutkaista ja mäkistä soratietä oli yli kaksikymmentä kilometriä. Useimmiten kuitenkin tavarat menivät kaupaksi ja äiti sai tehdä tarvittavat ostokset hankkimallaan rahalla.

Hyvin nuorena, ennen armeijan aikaa, minulla alkoi kiinnostus kaikkeen vanhaan tavaraan ja perinteeseen ja aloin keräilemään harrastuksena kaikenlaista taloustavaraa: maatalouskoneita, moottoreita ja yleensä sellaista, mikä oli käsin tehty ja oli monesti hyvinkin huolimattomasti ulos jätetty. Usein tuli mieleen, kun tavaraa oli kaikki rakennukset täynnä, että nämä kaikki tulisi olla jossain kaiken kansan nähtävänä ja siitähän tulikin ajatus laittaa paikka jossa maaseudusta vieraantuneet ihmiset voisivat palata ”juurilleen”. Unelmista alkoi tulla totta. Vuonna 1984 aloimme siirtää vanhoja rakennuksia omistamallemme tontille 8-tien varrelle Kokkolan kupeeseen. Suunnittelimme Eläintarhan ikään kuin karjapolun varrelle vanhoihin entisajan karjarakennuksiin. Porot, vuohet, lampaat sekä monet muut eläimet asuvat ”lapsineen” polun varrella olevissa aitauksissa koko kesän ajan.

Pihapiirissä tepastelevat kissan- ja koiranpennut ovat lasten ja monesti aikuistenkin parhaita lemmikkejä, niitähän voi hoitajan opastuksella hoitaa ja helliä. Suuri siipikarjaparvi johtajanaan riikinkukko, esittäytyy ylväänä omalla reviirillään. Maine- ja Effi-ponit seuranaan aidan takana Fettu- ja Putte-possut tulevat toimeen hyvin keskenään. Karjapihalta lähtee tie museokylään, jonka raitilla on kyläkauppa, suutarintupa, maitohuone, erämuseo, konemuseo, kivinäyttely, puusepäntehdas, torpanalue sekä 1940-luvun kyläkoulu, jossa voi käytännössä opetella ja muistella entisajan koulunkäyntiä. Museokylässä on 1800-luvun hevoskierrolla toimiva meijeri, joka käynnistetään tarpeen mukaan, samoin jauhomylly, joten perustoiminnot kylässä on taattu.

Museokylän rakennuksiin ja pihapiiriin on saatu esille lähes kaikki vanhat ammatit, joita on kymmeniä. Näissä kaikissa on helpompi elvyttää vanhaa perinnettä työnäytöksien avulla.

Karhulahdesta tuotu Antintupa on naisten käsityötaiturien paikka. Siellä voi kokeilla vaikka matonkutomista tai karstaamista ja kehräystä, taikka vain istahtaa keinutuoliin ja antaa ajatuksen lentää niihin äitien ja mummujen monitaitoisiin askareisiin. Matintalolla voi tutustua lastenmuseoon, 1950 luvun kalustettuun huoneeseen, sekä radio- ja ompelukonenäyttelyyn. Lapsia olemme halunneet erityisesti perehdyttää vanhaan perinteeseen kaiken vanhan asumisen esittelyllä, ja onhan paikalle rakennettu entisajan lasten puuhapuistokin, jossa lapset saavat omakohtaisen kosketuksen entiseen leikkikulttuuriin.

Eniten poikia ja miehiä kiinnostavat vanhat autot ja traktorit työvälineineen. Siltä alueelta ei poikia helposti pois saa, kun pitää kymmenissä koneissa keritä käydä ohjailemassa. Viereisessä metsässä oleva eräpolku ja eränkävijän torppa houkuttelee tutkimaan polun varrella olevia entisajan pyyntimenetelmiä ja vaatimatonta elämää pienessä torpassa.

Tähän on tultu ja unelmista on tullut tosi. Toivottavasti monikymmentuhantinen vuosittainen matkailijajoukko pääsee tämän rakentamamme alueen kautta tutustumaan esi-isiemme vaatimattomaan elämään ja alkutuotantoon.”

Matti Toivonen