9
kesä

Sarka-museo valittiin Vuoden museoksi 2021

Suomen maatalousmuseo Sarka palkittiin Vuoden museo 2021 -tunnustuksella torstaina 27.5.2021 järjestetyssä Museopalkintogaalassa Turussa. Vuoden museo -kiertopalkinto, Pekka Kauhasen suunnittelema Esko-veistos, myönnetään museolle, joka on omalla toiminta-alueellaan edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta, ja museon toiminta on tuonut uusia tai erilaisia näkökulmia, ideoita ja ajatuksia museoalalle. Palkinnon jakavat Kansainvälisen museoneuvosto ICOM:n Suomen komitea ja Suomen museoliitto.

Raadin perustelut valinnalle:

VUODEN MUSEO 2021: Suomen maatalousmuseo Sarka, Loimaa

Suomen maatalousmuseo Sarka tunnetaan mittavasta kokoelmaprojektista entisajan maataloustyövälineiden parissa. Hankkeen lopputuloksena on selkeä näyttely ja nykyaikaiset säilytystilat, jotka nostavat esineet arvoonsa.

Kunnianhimoisen kokoelmatyön lisäksi museosta välittyy into yhdessä tekemiseen. Verrattain pieni henkilökunta ohjaa ja kannustaa muita museoita sekä tuottaa laadukkaita tapahtumia ja näyttelyjä. Viime vuosina museon toiminta on laajentunut kattamaan myös maatalouden ”lopputuotteen” eli ruoan, mikä sopii museon profiiliin hyvin. Museo tarttuu aktiivisesti ajankohtaisiin ilmiöihin: näyttelyissä on pureuduttu muun muassa ilmastonmuutokseen. Museo jakaa myös vuosittain Kulttuurikuokka-palkinnon maataloutta positiivisesti esiin tuoneille henkilöille ja tahoille.

Sarka on alueellisesti ja valtakunnallisesti tärkeä toimija, joka tuo ihmiset yhteen. Edes museon hiukan haastava sijainti ei ole este museon oivaltavalle pedagogiselle toiminnalle, sillä museon virtuaaliopastukset tavoittavat koko Suomen.

Sarka on kokoansa suurempi museo. Tehtäväkenttä maatalouden valtakunnallisena vastuumuseona on laaja, mutta museo selviää siitä erinomaisesti ja innovatiivisesti.